perjantai 7. joulukuuta 2012

blogin toiminta...

Blogin toiminta siirtynyt tänne:
http://pikkuponejaa.blogspot.fi/

Toivottavasti liitytte lukijaksi/jatatte lukijoina... pitäisi tulla enemmän postauksia

maanantai 27. elokuuta 2012

sorry...

Joo sori en oo taaskaa kirjotellu piitkään aikaan.. Mudda totanoin ollaan ponien kanssa käyty täs lähiaikoina pettäilemässä paljon ja tehty kaikkea kivaa ;D
Metsässä ollaan menty niin, että pidetään pamela vapaana (sillä on kuitenkin naru sidottu kaulaan että sen saa tarvittaessa kiinni). Se jää aina välillä syömään mutta kun kaverit jatkaa eteenpäin niin eiköhän se pavekin jo kohta ole taas mukana. Viimeksi kun käytiin metsässä niin päästettiin söpö välillä vähän spurttailemaan kun oli nii energinen. Heti kun se tajus et oli irti, niin sehän lähti ja kovaa mahdollisimman kauas ettei sitä saisi kiinni. Vähän aikaa se juoksenteli siinä ympärillä ja ylitti kaikkia oksia jne..  Otettiin Söpö taas kiinni ja jatkettiin niin että pamela oli vapaana ;D
Tuli risuja eteen ja minä kompastun niihin. Olin polvillani siinä maassa, kunnes Söpö tulee ja astuu pohkeeni päälle. Ei onneksi sattunut kun sammal pehmensi siinä alla mukavasti. Söpö astui pois pohkeeni päältä ja astui sitten käteni päälle ;( ei sekään hirveästi sattunut mutta nyt kun sormea taittaa niin se on vähän kipeä.. Kierreltiinpäs siellä metsässäyltamyöhään asti jolloin alkoi tulla pimeä. Ei viittitty ihan pimeällä lähteä tarpomaan metsässä ettei eksytä. Siinä sitten lähdettiin kävelemään tiellepäin ja soitettiin iskälle että tuo heiijastin liivejä. Oltiin tienhaarassa, jolloin iskä tulee meidän ihanan uuden trailerin kanssa, taisiis ei se ole uusi mutta meille uusi ;). Noh, ensin ajateltiin että laitetaan yksi poni trailerilla kotiin, mutta traileri sai jäädä tyhjäksi odottamaan seuraavaa (ja ensimmäistä) kuljetuskeraa. Lähdettiin maantietä pitkin kävelemään kotiinpäin niin, että minulla oli Söpö ja Pamela ja äidillä Noppero. Hyvintuo käveleminen autotiellä meni niin pitkään kun iskä ajaa ohi. Söpö lähtee ravaamaan eteempäin ja Pamela kääntyi niin että juuri ja juuri sain ne molemmat pidettyä. Onneksi ei käynyt kuinkaan :D
Olin tuossa viikonloppuna katsomassa ponikuninkuusraveja ja ostin hevarista lauantaina vaaleanpunaisen loimen kokoa:85 Söpölle edustusloimeksi <3, keltavihreän silatyynyn (1€ <3) ja x2 mustaa jousopinteliä joista sai 4 kun ne molemmat puolitti :D.. sunnuntaina punaisen loimen koti tai kisakäyttöön, teddykarvaisen silatyynyn (talveksi rintaremmiin kun alkavat vetää rekeä), sekin takaosan joka on lyhyempi kun nämä meidän..
Söpön kanssa ajo on mennyt mielettömän hyvin <3<3. se juoksee nyt niin ihanan kovaa että saa nähdä paljonko sen viimeksi juostu aika paranee ;) me menemme Söpön kanssa 16.9 vermoon ajamaan. Olisi ihan mielettömän siistiä jos se voittaisi ensimmäisen starttinsa <3 ;)
Tänään ajoin Söpön rankasti, niin että se tuli kunnolla hikeen. Söpöllä on iltaisin paljon enemmän energiaa kuin aamupäivisin. Nimittäin kun eilen illalla 19:00-20:00 aikaan ajoin sen melko rankasti niin se ei tullut yhtään hikeen, kun taas tänään se eli aivan hiessä :S
Pamelankin kanssa on mennyt aika hyvin, se edelleen on omapäinen ajossa. Se haluaisi lähteä pois ja minä en niin silloin tulee aina ongelma kääntymisessä. Onneksi ostin sille joku 2viikkoa sitten ravurinnivelet niin ompahan vähän paranunut tuo kääntyminen, tai ainakin helpottunut. :D
Noppiksella ei olla tehty mitään erikoista muutakun kävelty metsässä ja pihassa jne..

Saatte kuvia sitten myöhemmin (tähän postaukseen) niistä uusista ostetuista varusteista, tai sitten teen varustepostauksen jokupv. Kunhan nyt jaksan :DD

maanantai 16. heinäkuuta 2012

toive postaus

Eli mulla on toi kysely johon on pitänyt vastata että millaisen postauksen haluatte ja videopostaus ja miksi henkimme poneja oli tasoissa jotenka valitsin niistä sitten tuon miksi hankimme poneja.

Eli toissa talvena multa kysyttiin että jos kävisin korttikurssin nii voisin mennä Jamilla montea. Ja mä innostuin sitte siitä, ja kysyin voisinko mennä korttikursille? Mä sitte menin sinne ja hankin poniravikortin.
Pari lähtöö ajoin Jamilla, mut en päässy menee montea. Sitten ajoin aina välillä muilla poneilla. Noin 5 lähtöä ajoin.
Sitten jami myytiin eikä mulla sitten ollut ketään kellä ajaa. Toki olisin Jamilla vieläkin ajaa kilpaa muttakun ei se päässyt niihin lähtöihin mihin mulla oli tarkotus mennä ajamaan. Pääsin ajamaan niin harvoin että halusin oikeasti oman ponin että pääsen ajamaan kilpaa.
 Siinä sitten talvi vinguttiin omaa ponia, päätettiin että talvi katsellaan poneja ja keväällä sitten päätetään.  Kevät tuli ja päätettiin että ostetaan tuo 2w shettis että siitä saa sitten tehtyä omanlaisensa ponin. Sillä oli myös varsasta asti ollut tuo issikka kaverina, eikä haluttu erottaa niitä, joten otettiin molemmat. Noppiksesta tulee meille ratsupolle ja Pamelasta tulee sitten tuo ravipouni.
Ponit ehti olla meillä 2 viikkoa, kunnes minulta kyttiin haluaisinko Söpön ainakin kesäksi meille. Kyllähän minä sen halusin ja se sopi muillekkin. Söpö tuli meille lähinnä sen takia, koska se on 3w ja sillä pääsee starttaamaan tänä vuonna. Se sitten on ollut meillä parisen kuukautta ja rauhoittunut siitä mitä se oli edellisessä paikassa. Päätettiin sitten ostaa Söpö. Söpöllä olis nyt sitte avattava kisakausi.



tiistai 26. kesäkuuta 2012

kyselyy

ja uutta kyselyä pukkaa... joo eli meillä ei ole tapahtunut mitään erikoista ja kun en keksi mitään kivaa kirjoitettavaa niin kysyn nyt teiltä, tämän blogin mahdolliset lukijat. Tuolla oikealla on siis kysely mistä voitte vastata hyvän postauksen aiheen, tai jos haluatte jotain muuta niin kommentoikaa sitten tähän omaa mielipidettä, millaisen postauksen haluatte. saatan sitten valita useamman mistä kirjoitan... Eli siis jos haluat ehdottaa jotain kivaa postausta niin sitten vaan ehdottamaan;D

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

enpä ole taaskaan kirjoitellut...

Heiop! Ollaan taas oltu tauolla, sori! Mutta olen koko kesäloman alun ollut kipeä ja muutenkin ollut niukasti koneella. Sitten on myös käynyt niin että heti kun on saanut valmiiksi ja paria sanaa/kuvaa vaille kone lagii tai muuten vaan teksti häippäsee, niin eipä siinä jaksa enää uutta kirjoittaa.
Heppaset ovat olleet ihan kivoja ja muuten, ajaessa on Pamelakin parantunut. Söpölle pitäisi katsoa lähtöjä tuonne heinäkuun puolelle ja merkitä sitten niitä tuonne kalenteriin. ;) Olimme tuossa tiistaina vai oliko se keskiviikkona niin shoppailemassa lahdessa Hannan kanssa. Ostin sieltä potkuremmin ja riimun kolmella eurolla! oli horzessa alennusmyynti! ostin myös tuolle meidän Pampskulle kärpäshupun ja martingaalin, kun niin nostaa päänsä korkealle. Sain myös samalla Hannan kautta tilaamani valjas paketin sis. silan, mahavyö, häntäremmi (joka on liian pitkä pamelalle ja melkein liian lyhyt noppikselle, no mutta teimme lisää reikiä niin oli sopiva) vrmuusremmi, ohjat, suitset ja sekin. Saatiin myös Noppikselle tilauttamani suitset jotka ovat niin ihanat! Saatte noista varusteista vielä joskus kuvia kun ne ovat ponien päällä.
Kamala kun tänään satoi (ja sataa edelleen) niin en halua mennä ajamaan tuonne märkään ajamaan. mutta käy sitten ainakin Noppista taluttamassa, kun ei ole päässyt pariin päivään.
Kesällä... no nythän on jo kesä, mutta ei vaan tunnu siltä :D no mutta heinäkuun alussa menen Rautalammille islanninhevosleirille jolloin jää blogi viikoksi tauolle... no mutta eihän tänne tule kirjoituksiakaan kun viikon välein, vaikka yrittäisi pitää blogia yllä.
Kävin eilen Ellan kanssa kymi Gand Prix:issä josta ostin hevarista pamelalle ja söpölle pinkin edustus-jenkkiriimun ja y-rintaremmin. Noppikselle uuden riimunnarun joka on punavalkea kuin sen riimukin (edellinen naru meni rikki). Sain siitä jopa alennusta koska olen ravinuorissa. Eipä siinä nyt muuta...
Kuvia ei ole koska olen väärällä tietokoneella :D

torstai 7. kesäkuuta 2012

ajoa ja muuta hösellystä

Niin Söpö oli tosiaan viime tiistaina 5.6 ponihiiteillä kouvolassa. Se oli Söpön eka startti mutta hyvin se meni! Oltiin silloin Anni-aikaisia koska saavuimme kouvolan raviradalla ensimmäisinä noin klo 15:40. Siinä ei sitten auttanut muu kuin ottaa poni pois traikusta ja alkaa taluttelemaan kun ei se nätisti osannu siel kopoissakaan olla. puolitoista tuntia odoteltiin Hannaa että tuo ne valjaat ja pääsee verryttelemään. Saatiin valjaat päälle (parin loikan/pystyynnousemisen? kera) Pääsin verryttelemään ja menin noin 5 kertaa tallialueen ympäri ravissa ja sitten mentiin kierros radalla.taisi olla Söpölle liikaa se ratakierros koska halusi mennä niin lujaa että väsytti itsensä. Kokoontumisympyrässä vaan käveltiin. Päästiin radalle ja volttaus meni ihan persiilleen, koska kun saatiin lähtökäsky jouduttiin melkein pysähtymään kun toinen valjakko tuli meidä eteemme. Kun päästiin rriviin olimme 6 ja 7 väärinpäin ja jouduttiin vaihtamaan puoli jossa ei mennyt paljoa aikaa. Lähtöä ei edes uusittu?! Söpön kanssa tultiin vikoina maaliin ajalla 3.54,6 (mutta oli se jo tosi väsynyt) se väsähti lopussa aivan totaalisesti eikä meinannut jalksaa maaliin. Ei se sijoitus mitenkään tärkeä ollut vaan se että pääsi edes maaliin.
Radan jälkeen kävelin sen kanssa tallialueella ja sitten menimme ottamaan varusteta pois. Kun saimme varusteet pois menimme kylmäämään jalkoja ja huuhtelemaan Söpöltä hikiä. Sain sen hyvin pesariin ja laitoin hanan päälle ja suihkautin sitä jalkaan kylmällä vedellä. Siitä se sitten kiepsahti ympäri ja alkoi vetää jolloin riimu lähti sen päästä. (pelästyin ihan sikana) Se meni pari askelta eteempäin, jolloin minä juoksen perään ja tarraan tiukasti kaulasta kiinni. Onneksi meille tuotiin riimu ja saatiin se sitten takaisin pesukarsinaan. Lopulta pesu onnistui kun oli koko ajan valminna pitämässä kiinni narusta jos se meinaa kääntyä. Kävelyttelin sitä vielä vähän auringossa ja palautin riimun mikä meille lainattiin. Laitoimme ponin koppiin ja aloimme lähteä kotiinpäin.
se on kyllä aika rääpäle kun on niin pitkä sekki
Keskiviikkona illalla kävelytin Söpöä pihaa ympäri, sitten laitoin sille pari keppiä maahan puomeiksi että se voisi venyttää jalkojaan. noh... nostin sen sitten kuitenkin 15cm esteeksi joka sitten hypättiin pari kertaa. Pamelalla ajoin ja se meni ihan hyvin mielestäni ei siitä nyt muuta sanottavaa ole. Ja sitten on tämä meidän pikkumies jonka kanssa juostiin pellolla. Se oli niin ihana kun juoksi niin nätisti vierellä. :D

maanantai 28. toukokuuta 2012

Heijvain!

Mä niin vihaan tätä bloggeria! en siis sillä ettenkö haluu kirjotella, vaan sillä että just kun oon saannu kirjotettuu, niin joko se on niiin hidas tallentaa tätä tekstii et sitä ei voi julkasta tai sitte hävii yhtäkkii teksti!    
Nyt saatte kuunnella kunnolla kuulumisia. Isot hepat tuli yhtenä päivänä tutustumaan vähän naapuriin kun tulevat sinne kesäksi. Sinä yönä jätin poneille alaportin auki että saavat olla yöllä laitumellakin. Noh, ponit olivat sitten yöllä jotain kummaa tehneet kun langat olivat ihan sikin sokin ja vaikka mitä! Ponit olivat kuitenkin aitauksessa. Söpöä oon ajanut ihan kunnolla nykyään, se tykkää mennä heti alusta hirveän kovaa mutta ei viitsi aloittaa hirveän kovalla vauhdilla. Ollaan myös aina välillä menty kilpailuvauhtinen kierros ja sellainen mentiin myös tänään ajalla 3.39,99 Söpö on koko ajan parantanut aikaansa nimittäin eka aika oli 3.57,6 ja toinen 3.45,7 ja nyt oli tuo 3.39,99 aivan mahtavaa.
Söpöö on myös uitettu lammessa. Söpö tykkää tosi paljon uida ku se vilvottaa ja virkistää mukavasti. Söpö saa kohta kengät ja sit 5.6 on nokka kohti ensimmäistä starttia joka on harjotustartti.
 Pamelalla ei oo ollut ihmeellistä, edetty on aika hitaasti kun ei meinaa mikään mennä sen päähän. :D mutta eilen ajettiin ihan ilman taluttajaa ja hienosti meni. Me jopa ravattiin.
Olen opettanut Noppiksen irvistämään niin että se nostaaylähuulen nenään kiinni. Noppis on myös oppinut kävelemään kunnolla narun päässä. Eli sitä on vain taluteltu kun pitäs saada ne suitset nii pääsis sillekkii opetta tota ajoa. Se sai eilen syödä pellolla kunnolla heinää samal ku mä keräsin Söpölle ja Pamelalle heinää. Vaikka mä sen siihen pikkuhetkeks jätin yksin ku menin viemää ne heinät nii ei se mihkää lähteny.
Hanna kävi tossa pari viikkoo sitte maanantaina vuolemassa Noppurin ja Pamelan kaviot. Noppis ei oikein tykännyt kun pelkäs sitä ääntä mikä tulee kun kengittäjä otta palan kaviosta. Hyppi siinä sitte pystyyn ja potki takajaloillaan. Pamela ei tehny mitää. Se oli kiltisti, kun oli heinää mitä syödä. Eikä siltä nyt tarvinu paljoo ees ottaa.
 Oon nyt tilännu Hööksiltä Noppurille ne suitset ja sit tilasin satulasaippun ja rasvan. Suitset ei oo viel tullu ku ne tulee jälkitoimituksena. Noi nahanhoitotuotteet on toiminu tosi hyvin! Oli kyl hyvä et niihin sai sienetki mukaa ni ei tarvinu eriksee ostaa. Sit kans tilasin Hannan kautta valjaat tolle Pampskulle. Niitä sit voi käyttää vähän isommallakin ponilla, kuten Noppurilla. Sitte tarvii viel ne kilpakärryt, mut ne me saadaan kouvolan ravinuorilta lainaa.
Oltiin mun kaverin Rosan kans eilen Ypäjällä kun oli kasvattajapäivät ja orien vuoro. Erään Heidin heppa Presly meni sinne 1 vuotiaiden orien kehään. Mentiin sen Heidin kanssa sinne ypäjälle. Lähtö oli 4 aikaa aamuyöstä, mutta nukuttiin onneksi autossakin, Heidin toinen heppa Valtsu jäi kotiin. Ypäjä on ihan sika hieno paikka! Se vierastallikin missä oli mittaus oli ainakin 50 metriä pitkä ellei jopa lähelle sataa :O Presley oli kolmas ja sai 1 vuotiaiden orien 2 palkinnon prosenteilla 37. Kaikki muutki saivat kakkos palkinnon paitsi ensimmäinen joka sai ykkös palkinnon, prosentein 41. Päivä ei ollut pitkä kun käytiin vain kehässä ja sitten päästiin lähtemään.
 Saatte vielä vähän kuvia Ettei postaus ole tylsä :))
                                                                                       

tein tommmosen voikukkaseppeleen minkä laitoin Söpölle;)
Nää mun ponit osaa olla vaan niin ihania! ainaku menee takapihalle tai kävelee tarhan ohi niin aina siellä Pamela tai Söpö hörähtää... Noppuri ei oo niin kova jutteleen. Noi Söpön ja Pamelan kärpäshärpäkkeet ei oo toiminu. :( Otin sitäpaitsi kaikilta noi pois ettei ole edessä. Pamela on saanu jotenki ihan ihmeellisesti haavoja päähänsä, kai hinkannu tai jotain...



 
oon tehny kaikille tollaset kärpäshärpäkkeet XD
nimi kertoo kaiken

tää on vaan niin söpö kuva Söpöstä
täs on vaa niin paras valotus et näyttää et toi Söpön pää ois lisätty tohon kuvaan :D

tää on joku taidekuva varmaan